Kengät sävy sävyyn

Edellisen päivityksen vastapainoksi lienee sitten syytä esittää kuinka lähelle värimallia on mahdollisuus päästä silloin, kun kengät ja laukku ovat värjättävää materiaalia.

Ylläolevat kengät ja laukku sävytettiin pukuun sointuvaksi. Näin värjääjän ominaisuudessa toivoisin, että värimallit saisivat olla hiukan isompia, jotta niistä olisi helpompi tehdä lähemmäs oikean sävyiset. Sellainen tulitikkurasian kokoinen värimalli tai hieman isompikin riittää oikean sävyn valmistamiseen. Pienissä värimalleissa on kaksi vikaa, ensinnäkin ne eivät välttämättä ole tarpeeksi suuria kankaan kiillon vuoksi oikean värin saamiseen tai sitten ne rispaantuvat ja likaantuvat väärän värisiksi.

Kenkävärien valmistushan on käsityötä, jossa sävy tehdään sekoittamalla reilua 20 eri pigmenttiväriä oikeassa suhteessa. Ja sitten aina välissä odotellaan, että väri kuivuu kunnolla ennen oikean sävyn varmistumista. Kosteana värit nimittäin ovat helposti hyvinkin eri sävyisiä kuin kuivina – kullan sävyt ovat vihreitä, ruskeat ja violetit helposti mustan näköisiä, hopeat niinikään myös vihreitä ja pinkit liian oransseja… On siis syytä varata viikosta kahteen toimitusaikaa, kun tuo kengät värjättäviksi. Valmiista väreistä, joita meillä on siis noin 350 saa värin valmiiksi nopeastikin, mutta jos väri pitää tehdä mallin mukaan tarvitaan aikaa yrityksen ja erehdyksen kautta oikean värin saamiseen.

Erityisen metkoja värjättäviä ovat hopean ja kullan sävyt, sillä niillä on mielenkiintoinen taipumus tulla helposti liian pinkeiksi kesällä. Kesällä valomme säteily on ulkona niin eri väristä kuin sisällä, että värit toistuvat hyvin eri sävyisinä.

bloglovin
Share
Kategoria(t): satiinikengät, värjättävät satiinikengät Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>