
Tästä jumalaisesta kaunottaresta olen postannut jo kerran aikaisemminkin, kun iloitsin siitä, että olen jotain näin kaunista löytänyt. Morsiuspukuhan on parhaimmillaan romanttinen, kaunis, naisellinen, vartalon parhaita puolia korostava – sekä tietysti jotenkin erilainen kuin ne kaikki muut. Tämä pitsinen hääpuku pesee monet kanssasisarensa uskomattoman kauniilla pitsillään, hienostuneella leikkauksellaan ja mahtavalla laahuksellaan. Ja tietysti, tuo kimaltava koristenauha empirevyötäröllä miellyttää silmääni kovasti.

Tämä takakuva kertoo ehkä vielä enemmän kuin tuo ylempi kuva. Näette varmasti miten tuo merenneitomallinen alapuku näkyy kauniisti tuon kevyen ja samalla runsaan pitsin alta. Koska hääpukuahan katsotaan takaapäin koko vihkimisen ajan on ihanaa, että myös siinä on jotain mielenkiintoista ja kaunista.

Myönnän, että sorrun ylisanoihin, mutta hän joka etsii oman elämänsä The Pitsihääpukua ymmärtää ylistävien adjektiivieni virtaa varmasti!










