Messukuulumisia maailmalta

 

Ensimmäiset vuoden 2013 morsiuspukumallistot on nyt ohimennen katsottu, uudet vanhojentanssipukumallit ensi syksyn sesonkia silmällä pitäen valittu ja viimeiset lisäykset ylioppilasmekkokokoelmiin on nyt tehty.

Vuoden kauneimpien pukujen finalistitkin on nähty. Kauneimpien pukujen rivistö koristi hallien välistä tilaa ja yhdellä silmäyksellä nopeasti katsottuna ne olivat kovin samanoloisia: olkaimettomia ja leveähköhelmaisia olematta kuitenkaan liioiteltuja. Epäilemättä tämän tyyliset morsiuspuvut pärjäävät aina tälläisissä äänestyksissä, sopivathan ne monen vartalolle.

Joka vuotiseen tapaan oli esille tuotu myös opiskelijoiden luomuksia hääpuvuista. Ian Stuartin sponsoroima suunnittelukilpailu oli rajattu aiheeltaan 20-, 60- tai 70-luvun inspiromaksi. Osa piirroksista oli todella upeita, mutta toteutuksen osalta tuli muutaman puvun kohdalla ihan pakollinen naurunpyrskähdys. Näin voi käydä jos ei kaavoittajan ammattitaito riitä toteuttamaan kuvan perusteella tehtävää luomusta.

No, anteeksi nyt. Ei näistä yksikään tulisi meille myyntiin, toki yhden toteutus oli mielestäni kanssasisariinsa nähden oikein onnistunut. Muutaman kohdalla ei myötähäpeältä oikein voinut välttyä. Lienenkö vaan muodillisesti estynyt.

Sääli, että kauniin piirroksen toteutus oli mennyt vähän mäkeen. Liian jäykkä kangas, pieleen menneet mittasuhteet… No, hyvähän tässä on vierestä kritisoida.

Mielestäni tässä toteutus ja kuvan laatu olivat parhaimmin toisiaan vastaavat.

Tämä kilpailu oli siis järjestetty koko Englannin kattavasti ja osallistujia oli ollut paljon, tässä siis muutama finaaliin päässyt luomus esiteltäviksi. Kovin kaupallisiksi niitä ei voi moittia, mutta löysin minä etsiessäni jotain mahdottoman kaunistakin.

Ensimmäinen ensimakustelu vuodesta 2013 on tässä:

Kaunis on kaunista. Ja no, rahalla saa ja hevosella pääsee. Maailman ihanimmin laskeutuvaa pitsiä, pehmeää kuin kauneimmat unelmat…

bloglovin
Share
Kategoria(t): Häät, Morsiuspuku Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>